Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 156


# Kaavoituskatsaus 2023
# OAS_Vaahteratien asemakaavan muutos

 

Kaavoituskatsaus 2023

 

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 156  

409/10.00.00.01/2023  

 

 

 Valmistelija: kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, puh. 040 0317 759

 

 Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kuntaa laatimaan vähintään kerran vuodessa kaavoituskatsauksen (MRL 7 §).

 

 Maankäyttö- ja rakennuslaki 7 §

 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on kysynnän sitä edellyttäessä liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

 

 Kaavoituskatsauksessa esitellään Laukaan kunnassa ja Keski-Suomen liitossa vireillä olevat sekä lähiaikoina vireille tulevat kaavoitushankkeet sekä muut maankäyttöön liittyviä hankkeita. Katsauksen yhtenä tavoitteena on parantaa kuntalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kaavoitukseen sekä tehdä kaavoitusta tutksi kuntalaisille.

 

 Kaavoituskatsaus julkaistaan kunnan internet-sivuilla ja tiivistelmä katsauksesta joka kotiin jaettavassa Laukaa-Konnevesi lehdessä syyskuussa 2023.

 

 Laukaan kunnan alueella on vireillä 3 yleiskaavahanketta ja 24 asemakaavahanketta. Tämän kaavoituskatsauksen yhteydessä saatetaan vireille yksi uusi asemakaavahanke (Leppävesi, Vaahteratien asemakaavan muutos).

 

 Muutos kaavojen kuulutuskäytäntöihin

 Kaavaprosessin aikana yleis- ja asemakaavahankkeista julkaistaan vähintään viisi kuulutusta (vireilletulo ja OAS, kaavaluonnos, kaavaehdotus, hyväksyminen, lainvoima). Kaavoitukseen liittyviin lehtikuulutuksiin on vuosien 2020-2022 aikana käytetty yhteensä 16.000 euroa. Säästösyistä kaavojen kuulutuskäytäntöön tehdään muutos vuoden 2024 alusta alkaen, ja kaavoista kuulutetaan seuraavasti:

 

-          Yhdessä alueella yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä, kunnan virallisella ilmoitustaululla ja kunnan verkkosivuilla kuulutetaan

  • yleiskaavan vireilletulosta sekä yleiskaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta
  • vaikutukseltaan merkittävien asemakaavojen ja asemakaavamuutosten vireilletulosta sekä asemakaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta
  • vaikutukseltaan ei-merkittävien asemakaavojen tai asemakaavamuutosten vireilletulo yhdessä kaavaluonnoksen kanssa

 

-          Muut kaavaan liittyvät kuulutukset kuulutetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla ja kunnan verkkosivuilla. Näitä kuulutuksia ovat

  • yleis- ja asemakaavaehdotuksen nähtäville asettaminen
  • kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen hyväksymiskuulutus sekä lainvoimaisuuskuulutus

 

Muutos vähentää lehtikuulutusten määrän noin puoleen tämän hetkisestä toimintatavasta, jolla on myös vaikutus syntyviin kustannuksiin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- hyväksyä liitteen mukaisen kaavoituskatsauksen vuodelle 2023
- käynnistää Vaahteratien asemakaavan muutoksen (Leppävesi) ja asettaa liitteen mukaiset osallistumis- ja arviointisuunnitelmat yleisesti nähtäville 14 päivän ajaksi
- hyväksyä kaavoituksen kuulutuskäytönnön muutoksen

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.