Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 244


8 Vänetupa ry lainojen lyhennysehdotus

 

Väentupa ry:lle myönnettyjen antolainojen lyhennyssuunnitelmien hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 244  

769/02.05.03.00/2023  

 

 Valmistelija: talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306

 

Laukaan kunta on myöntänyt Väentupa ry:lle kaksi erillistä antolainaa vuosina 1991 ja 1994. Lainojen pääomat ovat 29717,23 (laina 1) euroa ja 27150,57 (laina 2) euroa eli yhteensä 56867,80 euroa. Lainoja on käytetty omarahoitusosuutena asuntorakentamishankkeissa. Velkakirjojen mukaisesti lainoja ei ole lyhennetty ennen kuin rakennushankkeisiin liittyvät asuntolainat on maksettu loppuun vaan niistä on maksettu vain korkoja. Velkakirjojen mukaan lainojen lyhennys aloitetaan erikseen hyväksyttävän lyhennysohjelman mukaisesti, kun asuntolainat on kokonaisuudessaan takaisin maksetut. Väentupa ry on ilmoittanut Laukaan kunnalle, että asuntolainat on nyt kokonaisuudessaan maksettu.

 

Velkakirjojen mukaan lainoista ei makseta korkoja sen jälkeen, kun edellä mainitut asuntolainat on maksettu pois. Kummalla tahansa osapuolella on myös mahdollisuus irtisanoa laina yhden kuukauden irtisanomisajalla, kun asuntolainat on maksettu pois.

 

Kunta on pyytänyt Väentupa ry:ltä ehdotusta lainojen lyhennysohjelmaksi. Väentupa ry on ehdottanut lyhentävänsä molempia lainoja 1000,00 euroa kuukaudessa 1.11.2023 alkaen. Laina 1 tulisi ehdotuksen mukaan kokonaisuudessaan lyhennetyksi maaliskuussa 2026 ja laina 2 helmikuussa 2026.

 

Kunnalla on antolainaa vastaavasti korollista lainapääomaa markkinoilta. Lainojen takaisinmaksu pienentää kunnan lainamäärää.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Laukaan kunta hyväksyy Väentupa ry:n ehdotuksen lainojen lyhennysohjelmaksi. Kunnanhallitus antaa talous- ja henkilöstöjohtajalle valtuuden neuvotella vähäisistä muutoksista lyhennysohjelmiin. Laukaan kunta ei hyväksy olennaisia viivästyksiä lyhennysohjelmiin, vaan ilmoittaa käyttävänsä velkakirjojen mukaista kuukauden irtisanomisehtoa, mikäli lainojen lyhentäminen hyväksytyn ohjelman mukaan ei onnistu.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.