Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 33


2 Asemapiirros, käyttötarkoituksenmuutos
Sijaintikartta, käyttötarkoituksen muutos

 

Suunnittelutarveratkaisu, käyttötarkoituksen muutos

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 33  

156/10.03.00.02/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää suunnittelutarveratkaisun ja päättää, että hakemuksen mukainen rakentaminen täyttää rakentamiselle MRL 137 §:ssä asetetut erityiset edellytykset. Kiinteistön nykyiselle liittymälle yhdystiehen 16727 tulee hakea käyttötarkoituksen muutos ELY-keskuskesta. Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaisuudesta lukien, jonka aikana rakennuslupaa on haettava.   

Perustelu: Rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueidenkäytön muulle järjestämiselle, ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus

 

 Rakennuspaikka

 Kiinteistö: -----------------------

 Pinta-ala: määräala 4596 m², koko kiinteistö 5004 m² (ktj)

 Osoite: --------------------

 

 Kaavat, ympäristöarvot ja vesihuolto

 Alueella ei ole voimassa asema- eikä yleiskaavaa.

 

 Kiinteistöillä on vuonna 1965 rakennettu koulurakennus (yleissivistävien oppilaitosten rakennukset, lupanumero 23-1965) sekä erillinen talousrakennus. Tähän mennessä käytettyä rakennusoikeutta n. 643 k-m².

 

 Alueelle ei sijoitu erityisiä ympäristöarvoja. Kiinteistö sijaitsee vahvistetulla vesihuollon toiminta-alueella.

 

 Rakennushankkeen tiedot

 Koulurakennuksen käyttötarkoituksen muutos juhla- ja kokoustiloiksi sekä kahdeksi asunnoiksi.

 

 Naapureiden kuuleminen

 Naapurit on kuultu eikä heillä ole huomautettavaa hankkeeseen.

 Keski-Suomen ELY-keskus on lausunnossaan todennut, että nykyiselle liittymälle yhdystielle 16727 tulee hakea käyttötarkoituksen muutos.

 

 Hakemuksessa esitetyt perustelut sekä arvio hankkeen keskeisistä vaikutuksista

 Koulun yleiset tilat muutetaan juhla- ja kokoustiloiksi sekä ravintolatoiminnan tiloiksi. Asuinhuoneistojen osalta tilanne pysyy ennallaan, eli opettajien tilaksi muutettu keskikerroksen asunto palautetaan asuinkäyttöön.

 

 Koulun pihaan osoitetaan parkkialueet autoille, sekä lisäksi sähkötolpallisia paikkoja, joissa mahdollisuus olla matkaparkissa.

 

 Hakemamme käyttötarkoituksen muutos ei aiheuta rakennuksen ulkopuolista muuttamista, ei aiheuta lisärakentamista, se ei aiheuta maankäyttö- ja rakennuslain §171:ssä ilmoitettuja esteitä poikkeamisluvan myöntämiselle.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, p. 0400 317 759