Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 60



 

 

 

Laukaan perusopetuksen tuntijako ja opetussuunnitelman muutokset 1.8.2024 alkaen

 

Sivistyslautakunta 11.06.2024 § 60  

380/12.00.01.01.00/2024  

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen opetussuunnitelmaan Opetushallituksen määräyksen OPH-754-2024 mukaiset muutokset, liitteiden mukaiset paikalliset tarkennukset ja muutokset opetussuunnitelmaan sekä liitteen mukaisen tuntijaon, jotka tulevat voimaan 1.8.2024 alkaen. Lisäksi lautakunta päättää, että lukuvuoden 2024-2025 alkaessa perusopetuksen 8.-9. luokilla opiskelevien ylimääräinen ruotsin tunti toteutetaan kahtena peräkkäisenä lukuvuotena 9. luokalla.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus 

 

Valtioneuvosto on vahvistanut 19.1.2023 perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n muuttamisesta. Valtakunnallisen perusopetuksen tuntijaon minimituntimäärä nousee aiemmasta 224 vuosiviikkotunnista 225 vuosiviikkotuntiin. Muutoksen jälkeen kaikille oppilaille pakolliseen B1- ruotsin kielen oppimäärään lisätään 1 vuosiviikkotunti seitsemännelle (7) vuosiluokalle. Samalla on määrätty siirtymäajasta, jonka mukaan 1.8.2024 alkaen 8. ja 9. vuosiluokilla opiskeleville oppilaille tulee antaa 1 vuosiviikkotunti B1 ruotsin opetusta lisää, jolloin oppilaiden yhteenlaskettu ruotsin vuosiviikkotuntimäärä on 7. Uudistus edellyttää muutoksia opetuksen järjestäjän paikalliseen tuntijakoon 1.8.2024 alkaen.

 

Opetushallitus on antanut 12.2.2024 määräyksen OPH-754-2024 (liitteenä) jolla se päätti muuttaa Perusopetuksen opetussuunnitelman kriteereiden lukuja 14.4.2 (vuosiluokat 3-6) ja 15.4.2 (vuosiluokat 7-9), jotka liittyvät ruotsin kielen opetuksen tavoitteisiin, keskeisiin sisältöalueisiin, 6. vuosiluokan lukuvuosiarviointiin sekä perusopetuksen päättöarviointiin. Vuosiluokkien 3-6 ja 7 uudet perusteet siirretään paikalliseen opetussuunnitelmaan sellaisinaan. Opetuksen järjestäjän tulee päättää ja kuvata opetussuunnitelmassaan, mitkä ovat opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt vuosiluokilla 8 ja 9.

 

Tuntijakouudistus edellyttää, että Laukaan perusopetuksen tuntijakoa muutetaan niin, että B1-ruotsiin lisätään yksi vuosiviikkotunti 7. luokalle (luku 15.4.2). Katsomusaineissa muutetaan vuosiluokkaista tuntijakoa (luku 15.4.10), jotta oppilaiden keskimääräinen viikottainen työmäärä säilyy 30 tunnissa. Katsomusaineiden (UO, ET) osalta koulu voi opetuksen järjestämiseen liittyvistä syistä poiketa vuosiluokkaisista kokonaistuntimääristä, kunhan huolehditaan siitä, että perusopetuksen päättyessä kunkin oppiaineen opetussuunnitelman mukainen tuntimäärä täyttyy. Talouden tasapainotusohjelman mukaisesti opetussuunnitelmassa minimituntimäärän ylittävä 1 vvt:n laajuinen TVT-opetus vuosiluokilta 7 ja 8 jää pois, ja sisältöjä siirretään opetettavaksi muiden oppiaineiden yhteydessä pedagogisesti järkevällä tavalla. Ehdotus uudesta tuntijaosta lv. 2024-2026 ja lv. 2026-2027 eteenpäin sekä OPH:n määräyksen OPH-754-2024 mukaisista muutetuista opetussuunnitelman luvuista 14.4.2 ja 15.4.2 (B1 ruotsi) ja Laukaassa muutetun tuntijaon mukaisesta luvusta 15.4.10 (katsomusaineet) liitteinä.

 

Laukaassa lukuvuoden 2024-2025 alkaessa perusopetuksen 8. ja 9. luokalla opiskelevien ylimääräinen ruotsin tunti toteutetaan kahtena peräkkäisenä lukuvuotena 9.luokalla.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Valmistelijat Sivistysjohtaja Jussi Silpola, puh. 0400-250 743; Perusopetuksen suunnittelija Eva Hilkamo, puh. 040-6210 414; Sydän-Laukaan koulun rehtori Ulla Rytkönen, puh. 040-584 2915; Lievestuoreen koulun rehtori Paula Pöyhönen, puh. 040-1821 453; Vihtavuoren koulun vs. rehtori Ismo Jousmäki, puh. 040-141 7790

 

 

Liitteet                              

 

 

 

 

 

 

Oheismateriaali