Kuulutus 56/2026
36/10.02.03/2025
Ilmoitus kaavaluonnoksen nähtävilläolosta.
LIEVESTUORE; MAJASAAREN LUIKKANIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS.
Kaavaluonnos, nähtävilläoloaika 19.3.–2.4.2026.
Laukaan kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 9.3.2026 §60 asettaa julkisesti nähtäville kaavaluonnoksen Lievestuore; Majasaaren Luikkaniemen asemakaavan muutos. Kaavaluonnos pidetään nähtävillä Laukaan kunnan verkkosivuilla (www.laukaa.fi) 19.3.–2.4.2026 välisen ajan.
Suunnittelualue sijaitsee Lievestuoreen taajaman Luikkaniemessä Majasaaren asuinalueen luoteisosassa, rannassa Majasaarentien päässä. Suunnittelualueelle sijoittuu 1990-luvun alussa rakennettu omakotitalo ja sen pihapiiri talousrakennuksineen sekä viereistä metsäaluetta.
Kaavamuutos on tullut vireille yksityisen maanomistajan aloitteesta, ja hankkeeseen liittyy asemakaavoituksen käynnistämissopimus. Hankkeen tavoitteena on ajantasaistaa nykyistä asemakaavaa kiinteistöllä Luuppi 410-407-22-35 sekä tarkastella yhden uuden rakennuspaikan muodostamista viereiselle kiinteistölle Luupinpuisto 410 407-22-59 asuinrakennusta ja rantasaunaa varten. Asemakaavamuutoksella on tarpeen tarkastella muun muassa korttelialueiden käyttötarkoitusta ja rajausta, rakentamisen sijaintia sekä rakennusoikeuden määrää. Vesialuetta (Hohonmaan Kruununpuiston vesialue 410-407-876-1) on mukana suunnittelualueessa, jotta korttelialueen ja vesialueen välistä rajaa voidaan päivittää kulkemaan rantaviivan/kiinteistörajan mukaisesti. Koko suunnittelualueen pinta-ala vesialue mukaan lukien on noin 1,26 ha, mutta varsinaisen muutoksen alaisen alueen ala on noin 5800 m².
Mahdolliset mielipiteet kaavaluonnoksesta on jätettävä kirjallisesti kunnalle nähtävilläoloaikana, viimeistään 2.4.2026 osoitteeseen:
Sähköposti: kirjaus@laukaa.fi
Postiosoite: Laukaan kunta, PL 6, 41341 Laukaan kunta
Käyntiosoite: Laukaantie 14, Laukaa kk (käynti vain ajan ajanvarauksella, mielipiteet voi jättää kunnanviraston väistötilan pääsisäänkäynnin luona olevaan punaiseen postilaatikkoon).
Laukaassa 19.3.2026
KUNNANHALLITUS