Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 85



Perusopetuksen koulujen ja lukion toimintasuunnitelmien arviointi lv. 2022-2023

 

Sivistyslautakunta 29.08.2023 § 85  

632/12.00.01.01.00/2023  

 

 

 Valmistelija: Perusopetuksen suunnittelija Eva Hilkamo, puh. 040-6210 414

 

Sivistyslautakunta on päättänyt, että koulut arvioivat toimintasuunnitelmansa toteutumista koulutyön päättyessä. Arviointi on osa koulutuksen järjestäjän suorittamaa itsearviointia. Se antaa tietoa päättyneen lukuvuoden toiminnasta ja on tärkeää, että siitä saatua tietoa hyödynnetään tulevan lukuvuoden toimintaa suunniteltaessa. Arvioinnin tarkoitus on ennen kaikkea kehittää koulun omaa toimintaa.

 

Lukion ja peruskoulujen tekemät lukuvuoden 2022-2023 arvioinnit ovat oheisaineistona.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee lukion ja peruskoulujen lukuvuoden 2022-2023 arviointikertomukset tietoonsa saatetuiksi.                

 

Päätös

Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

 

Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.