RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 03.11.2026/Asianro 129
Varhaiskasvatuksen toiminta- ja kehittämissuunnitelmat, toimintakausi 2026-2027
Sivistyslautakunta 03.11.2026
624/12.07.00.03/2026
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta merkitsee saaneensa tiedoksi varhaiskasvatusyksiköiden toiminta- ja kehittämissuunnitelmat toimintakaudelta 2026-2027.
Päätös
Selostus Jokainen varhaiskasvatusyksikkö laatii oman pedagogisen toiminta- ja kehittämissuunnitelmansa yhdistäen siihen kuluvan toimintakauden keskeisimmät yksikön toiminnan laadulliset tavoitteet. Tavoitteet muodostetaan asiakastyytyväisyyskyselyjen, kehityskeskustelujen sekä tiimi- ja yksikkökohtaisen arviointitiedon pohjalta. Pohjana toimii myös kuntakohtaiset painopisteet ja Laukaan kuntastrategia. Kuntakohtaiset kehittämistavoitteet kootaan vuosittain yhteen ja käsitellään varhaiskasvatuksen johtoryhmässä. Tämän pohjalta varhaiskasvatusyksiköiden toiminta- ja kehittämissuunnitelmia arvioidaan ja täydennetään toimintakauden aikana erilaisissa työpaikkapalavereissa.
Laukaan varhaiskasvatuksen pedagogisia painopistealueita ovat viime vuosina luonto- ja liikuntakasvatus sekä vuorovaikutus ja kohtaaminen. Toimintakauden 2026-2027 erityiseksi painopistealueeksi on valittu leikkikasvatus, joka on noussut esiin varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyistä. Pedagogiset painopistealueet näkyvät varhaiskasvatusyksikköjen arjessa päivittäin, sekä osana yksiköiden toiminta- ja kehittämissuunnitelmia. Laukaassa on myös erinomaiset puitteet liikuntakasvatuksen toteuttamiselle, ja myös liikuntakasvatus on osa jokaista varhaiskasvatuspäivää.
Toiminta- ja kehittämissuunnitelmat sisältävät myös rakenteellista ja pedagogista kehittämistä, joka tukee ja varmistaa varhaiskasvatuksen laadun toteutumisen. Laukaassa varhaiskasvatusyksiköiden vahvuuksina on nähty esimerkiksi vuorovaikutus ja kohtaaminen, yhteisöllisyys ja sitoutuminen kehittämiseen yli yksikkörajojen välisenä yhteistyönä.
Toimintakauden 2026-2027 toiminta- ja kehittämissuunnitelmaan on lisätty osio yksikön johtamisrakenteesta, jolla on tarkoitus selkeyttää päiväkodin pedagogisen johtotiimin eli päiväkodin johtajan, apulaisjohtajan ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan välistä työnjakoa. Lisäksi yhteinen painopistealue leikki näkyy yksiköiden suunnitelmissa. Myös kokopäiväpedagogiikka on osa varhaiskasvatuksen arjen toimintaa, jossa jokainen arkinen tilanne varhaiskasvatuksessa tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista.
Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola
Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Maria Kankkio, p. 040 504 2139
Jakelu / toimenpiteet